Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Lukeminen kannattaa aina

En oikeastaan muista mistä keskustelu päivällispöydässä alkoi, mutta rupesimme perheeni kanssa pohtimaan mitkä ovat olleet mieleenpainuvimpia tv -saroja ja elokuvia mitä olemme nähneet. Lapsilla oli tietysti omat suosikkinsa, tällä hetkellä Itse Ilkimys on kovassa huudossa. Minulla on monta suosikkia,  kotimaisista sarjoista suosikkini on ehdottomasti Tahdon asia.





Ulkomaisista sarjoista mieleeni on jäänyt muutamia kuten Rimakauhua ja rakkautta, Band of Brothers ja nyt meneillään oleva Game of thrones (jonka neljäs kausi alkoi tänään!). 


Elokuvia tuli aikanaan katsottua melko paljon, mutta nykyisin harvemmin. Televisiota meillä perinteisessä mielessä ole ollut yli kymmeneen vuoteen, joten elokuvalistani ei ehkä ole kovin ajantasainen. Tykkään kuitenkin mm. seuraavista elokuvista; Päivä ilman sotaa, Kaunis elämä, Amelie. Ja sitten tietenkin kaikki ne elokuvat joissa esiintyy Brad Bitt. Tai Johnny Depp. Kaikki. 


Mutta varsinainen aihe tällä postauksella oli kirjallisuus. Lukeminen on yksi rakkaimmista harrastuksistani ja taatusti pitkäaikaisin. Olen lukenut siitä asti, kun opin lukemaan. Ensimmäinen päätökseen saamani romaani oli "Ollin oppivuodet", Anni Swan 1919. Sen juonikuvioista en muista juurikaan, sillä kirjan läpikahlaamiseen meni kaksi vuotta.


Onneksi lukutahti on nyttemmin nopeutunut, voisi jopa sanoa, että liiaksikin. Luen helposti kirjan päivässä, jos saan pyhittää asialle koko hereillä olo aikani. Kirjojen ultimaattista top- listaa on mahdotonta koota, mutta ajattelin jakaa teille ne kirjat, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet mieleeni. Listalla ei ole parhausjärjestystä.


1) Kazantzakis, Pyhäköyhyys
Kertoo Fransiscus Assisilaisen tarinan.


2) Waltari, Ihmiskunnan viholliset
Ainut kirja minkä olen Waltarilta lukenut, pidin, mutten ole ikinä saanut aikaiseksi tarttua mihinkään muuhun. Sarjassamme pitäisi, kenties, joskus.


3) Hämäläinen, Katuojan vettä
Upeaa ajankuvaa köyhästä sotien jälkeisestä Helsingistä. Olen lukenut monta kertaa. Koen, että kirja kertoo myös oman sukuni historiaa.


4) Westö, Missä kuljimme kerran
Kertoo myös Helsingin historiaa, sijoittuu aikaan ennen Katuojan vettä. Näiden kirjojen jälkeen katsoo sekä Helsinkiä, että omaa historiaansa eri silmin. Olen tykännyt myös muista Westön kirjoista. Hieno tarinan kertoja.


5) Pulkkinen, Totta
Riikka Pulkkisen tavassa maalata sanoilla on jotakin erityistä. Taitavaa tekstiä, runon omaista. Totta on hänen kirjoistaan ehkä paras. Luulen, että hänen tyylinsä jakaa mielipiteitä, mutta kehoitan kokeilemaan.


6) Nousiainen, Metsäjätti
Kirjoittaa toteavan hauskaa tekstiä. Lukijaa naurattaa vaikka asiat tai tapahtumat eivät varsinaisesti ole hauskoja. Vadelmavene pakolainen oli myös huippu. Huomasin, että yksi hänen kirjoistaan, Maaninkavaara on vielä lukematta! Taitava sanailija.


7) Hosseini, Tuhat loistavaa aurinkoa
Taitavaa kerrontaa ja eläytymistä. Edustaa kirjallisuudessa yhtä suosikki aiheistani, eli kirjallisuutta joka käsittelee naisen asemaa eri aikoina ja eri kulttuureissa. Aina yhtä mielenkiintoista! Kannattaa tutustua myös Hosseinin muihin kirjoihin.


8) Hilvo, Viinakortti
Hienosti kirjotettu, kaunis rakkaustarina. Luin kirjan mieheni suosituksesta, kannatti.


9) Rauhala, Taivaslaulu
Rakkaustarina tämäkin. Koskettava, todentuntuinen. Itkin ja nauroin. Samaistuin suurperheen äidin rooliin. Suosittelen. 


10) Zusak, Kirjavaras
Tykkäsin tosi paljon, enkä ehkä siksi uskalla käydä katsomassa elokuvissa, vaikka mielitekisikin. Riittävän totta, mutta riittävän tarua. Sopivassa suhteessa. Ei kannata säikähtää, vaikka kertoja on kuolema. Tyyli ei ole mässäilevä.


11) Ruotsalaiset dekkarit
En osannut nostaa ketään erityisesti esille, mutta he kuuluvat vakkari lomalukemistooni. Erityisesti naiset. Sopivan kevyttä, eikä liian jännittävää. Dekkareissakin henkilöhahmoihin on panostettu.


Mä oon kerran tehnyt tästä aiheesta leiskankin.
Tässä minun tämän hetkinen top-10:ni, se voi olla huomenna tai tunnin päästä jo eri, mutta se minulle sallittakoon! Mitä kirjoja suosittelisit minulle? Mitä kirjoja sinun top -10:ssäsi on? Oletko lukenut jonkun kirjan minun listaltani, minkä ja mitä tykkäsit?
Photobucket
PS. Seuraavaksi lukuvuoroa odottelee John Irvingin Minä olen monta

5 kommenttia:

  1. Tuhat loistavaa aurinkoa. En meinannut nähdä tekstiä loppuosassa kirjaa, kun itkin niin kovasti. Ja se on ehdottomasti hyvän kirjan merkki! Kunhan vuoden päästä valmistun, niin sitten luen! Listalla on ainakin Zafonin Enkelipeli ja Taivasten vanki. Tuulen varjosta nimittäin tykkäsin niin kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkäsin myös Tuulen varjosta ja Enkelipelistä. Jos Tuhat loistavaa aurinkoa toimi, niin kannattaa lukea Leija poika ja se uusin kirja myös.

      Poista
  2. Melko samanlainen sarja ja kirjamaku sulla, toi Tahdon asia oli tosi hyvä ja tuo videossa oleva lause on välillä käyttökelpoinen. Ollin oppivuodet ja Anni Swanit minäkin olen lukenut ja lähes aina pitää olla kirja käsissä. Nyt olen viime aikoina lukenut muutaman e-kirjan, ihan siksi koska siten haluamani kirjan olen saanut heti käsiini, vaikka ei se kyllä paperikirjaa voita to e-kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en vielä ole siirtynyt e-kirjoihin. Hamstraan oikeita kirjoja, ja vielä omaksi. Olen maailman huonoin kirjaston käyttäjä. Juuri eilen palautin yhdet kirjat kun karhusivat niiden korvaushintoja. Noloa! :)

      Poista
  3. Hih - nyt ei meinaa tulla naurulta loppua. Anyways - on kyllä nii-in ihanaa että mun kaksoslikat on nyt melkein aikuisia... Ihanaa kun sä siis luet! Kirjoja. Kukaan enää missään sano että oikeesti lukee. Saatikka että hamstraa niitä! Meillä kans. Ja hmm... mulla ei ole yli vuoteen ollut kirjastokorttia kun sairastuin ja meni muisti jne niin aina mulla kirjat myöhässä ja sakot kasaantui (nyt 11e) ja kun niitä on se 10e niin pitää maksaa ne pois tai ei saa lainata enää. No, joka kerta kun saan 11e kasaan riivittyä niin mitä mä teen - painan kaasua kun vihdoinkin pääsen itse ajamaan ja ajan kirjaston ohi suoraan Paperinauhaan tai Näpsäkkään! Mun lempikirja edelleen on Tanizaki: Makiokan sisarukset. Ruotsalaiset naiskirjailijaviisikon dekkarit myös.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.