Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

perjantai 9. elokuuta 2013

Skräppäys -Pioni

Tämmöisen sivun olen tehnyt jo hyvän aikaa sitten CSI -haasteeseen. Käyn aika säännöllisesti kurkistaman viikon värit ja toisinaan inspiroidun, toisinaan en. Tämän kyseisen viikon värit olivat mielestäni sen verran herkulliset, että päätin toimia. Ja jos totta puhutaan, pidin myös noista ottamistani valokuvista ja sormeni syyhysivät päästä skräppäämään juuri ne.

skräppäys

Aloitin levittämällä gessoa valkoiselle paperille. Vedin ensin ohuen kerroksen luottokorttia käyttäen ja kuivasin sen. Sen jälkeen kaivoin esille ikuvanhan kukka sabluunani, joka muuten taitaa olla kaikista eniten käyttämäni sabluuna kautta aikojen. Levitin muutamaan kohtaan gessoa sabluunan läpi tekstuuria tuomaan. Gesson kuivattua otin esille Ecolinet ja mistit.

Olen levittänyt vesiväriä sivun pohjaan pensselillä. Lisäksi olen mistaillut keltaisella sekä läheltä, että kaukaa. Läheltä tehdyt mistaukset näkyvät sivussa keltaisina pläntteinä. Rinkuloita olen tehnyt maalaamalla kahvikupin pohjan vesiväreillä ja painamalla sillä paperiin.

Vesivärin ja mistien kuivuttua olen vielä leimaillut taustalle ikivanhoilla Sassafrass Lassin ruusuleimasimilla! En edes muistanut omistavani niitä, mutta tehdessäni taannoin pientä inventaaria kaikista askartelukamppeistani löysin kyseiset leimasimet kaapin kätköistä.

skräppäys

En ole käyttänyt lainkaan kuviopapereita koko sivussa, sillä ne olisivat tehneet sivusta raskaan oloisen (kokeilin kyllä), Kaikki sivussa käytetyt kukat, koristeet ja nauha ovat alkujaan valkoisia, mutta olen värjännyt siitä misteillä ja Ecolineilla.

skräppäys

Tälläinen kukkainen sivu tähän viikonlopun alkuun. Alla vielä haaste jonka pohjalta olen sivun tehnyt.



Työni pääsi muuten CSI:n on the watch listalle.


Photobucket

1 kommentti:

  1. Absolutely beautiful page Minna, Congratulations on the Feature hunnie! PS my bridal bouquet was a mix of peonies and fuschias...peonies are my fave flower!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.